Blogi
« Takaisin uutisarkistoon

Ice Power Young Talentit esittäytyy osa 2

Ice Power Young Talents teamin urheilijaesittelyt jatkuvat kolmella yleisurheilijalla ja yhdellä nuorella lahjakkaalla jalkapalloilijalla. Katso myös esittelyn ensimmäinen osa blogistamme!

Maria Kytölä

Maria Kytölä on Nurmijärven Yleisurheilua edustava 21-vuotias seiväshyppääjä. Seitsenottelutaustan kautta seiväshypystä innostunutta Mariaa kiehtoo omassa lajissaan lentäminen, korkeus sekä voimantunne. Urheilijalta vaaditaan tässä haastavassa lajissa koko kropan hallintaa monella eri osa-alueella: nopeutta, kehonhallintaa, voimaa sekä räjähtävyyttä.

Maria edusti Kalevan kisoissa ensimmäisen kerran jo 15-vuotiaana vuonna 2013, ja parhaaksi saavutuksekseen hän mainitsee naisten 8. sijan niin ikään Kalevan kisoissa vuonna 2017. Lisäksi nuori urheilija on sijoittunut 18 kertaa SM-mitaleille tai pistesijoille vuosina 2011-2017. Marian ennätyshyppy on 3,85 metriä, joka on naisten kaikkien aikojen tilastossa sijalla 27.

Maria tekee kaikkensa menestyäkseen ja kehittyäkseen urheilijana. Hänen päivänsä rakentuvat urheilun sekä liikunnanohjaajan AMK-opintojen ympärille. Tulevaisuudessa Maria haluaa kehittää, haastaa ja ylittää itsensä ja menestyä nuorten tasolla edeten lopulta kohti aikuisten arvokilpailuja.

Ice Powerin tuotteet ovat olleet Marian säännöllisessä käytössä noin vuoden ajan. Suosikkituotteikseen hän laskee Ice Power Rollin sekä Sport Sprayn.

Juuso Toivonen

Juuso Toivonen on 18-vuotias 10-ottelija Ähtäristä. Hän edustaa Ähtärin Urheilijoita ja opiskelee Kuortaneen urheilulukiossa. Hän on harrastanut eri lajeja laidasta laitaan, mutta vuosien varrella muun muassa jääkiekko, jalkapallo ja hiihto tippuivat Juuson lajiskaalasta pois, kun yleisurheilu vei lopullisesti mukanaan. Kilpailuvietti ja kehityshalu ovat olleet aina osa Juusoa.

Urheilija kertoo pitävänsä haasteista, ja hänen päälajistaan niitä löytyy kymmenen. 10-ottelun lajeista erityisesti seiväshyppy koukuttaa eniten, jossa hän on kilpaillut myös nuorten Suomi-Ruotsi-ottelussa. Hän on voittanut myös useita 10-ottelun SM-mitaleita sekä pronssia Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. 10-ottelun ja seiväshypyn lisäksi Juuso on juossut myös 400 metrin aitoja SM-tasolla. Tulevaisuuden tavoitteena hänellä on lajitaitojen nousujohteinen kehittäminen.

Ice Power tuotteista Juuso mainitsee erityisesti Sport Sprayn, jota hän on käyttänyt palautumisen apuna sekä kesän ensimmäisissä kilpailuissa, missä se valmisti lihaksia sopivasti kohti seuraavaa lajia.

 

Markus Teijula

Markus Teijula on 20-vuotias naantalilainen keskimatkan juoksija. Naantalin Löylyä edustava Markus on harrastanut yleisurheilua 5-vuotiaasta lähtien, ja päämatkoiksi ovat vuosien varrella valikoituneet 400 ja 800 metriä. Hän aloittaa syksyllä urheilun ohessa opinnot konetekniikan alalla.

Markuksen palkintokaapissa komeilevat useat SM-mitalit sekä nuorten että aikuisten tasolla, joista mainitsemisen arvoisia ovat peräti 13 nuorten SM-mestaruutta sekä kaksi aikuisten SM-hallimestaruutta. Hän on kahminut myös neljä pohjoismaiden mestaruutta.

Kiitettävistä saavutuksista kertovat Markuksen tavoitteellisuus ja sitoutuneisuus omaan lajiin. Hän kertoo pyrkivänsä harjoittelussaan rentouteen pitämällä kiinni iloisesta treeniasenteesta. Parasta omassa lajissa ovat Markuksen sanoin vastuu omasta tekemisestä sekä voiton tunne.

 

 

Anna Olmala

Anna Olmala on 18-vuotias jalkapalloilija, joka valmistui juuri Kastellin urheilulukiosta. Hän on pelannut ONS:n liigajoukkueessa kolmen vuoden ajan, jonka aikana hän on tehnyt kolmetoista maalia. Lisäksi Anna kuuluu ikäluokkansa maajoukkuerinkiin.

Anna aloitti pelaamisen 7-vuotiaana, kun koulun liikuntatunneilla tarttunut kipinä jalkapalloa kohtaan syttyi. Innostus on säilynyt, ja parasta jalkapallossa on Annan mielestä lajin monipuolisuus sekä joukkuehenki. Positiivisuus, tavoitteellisuus ja periksiantamaton asenne näkyvät Annan pelaamisessa. Hän unelmoi pääsevänsä pelaamaan naisten A-maajoukkueeseen sekä jonain päivänä peliurasta myös ulkomailla.

Anna kehuu Ice Powerin tuotteita ja kertoo niiden olevan säännöllisesti harjoittelun tukena. Ice Power Hot on ollut säännöllinen apu ensimmäisten ja viimeisten sarjapelien aikaan, kun kylmät kelit vaivaavat ulkokentillä. Lämpögeeli auttaa pitämään lihakset lämpiminä. Lämpimimmillä säillä Anna puolestaan käyttää kylmägeeliä, spraytä tai rollia reisiin ja pohkeisiin, jotta jalat ovat terävinä pelin alkaessa. Polvileikkauksen jälkeen myös kylmäpakkaukset olivat ahkerassa käytössä turvotuksen poistamisessa ja kivunlievityksessä.